Väiskin kanssa suunnattiin tänään siis Mäntsälään. Vuorossa oli ryhmänäyttely. Suuria odotuksia ei etukäteen ollut, koska Väiski on edelleen hyvin kevyt ja hoikka. Tuloksena EH ja JUK3. Kehässä oli kolme junioriurosta, joista Väiski siis kolmas. Tyytyväinen olen kyllä pikku miehen käytökseen kehässä. Seisominen oli oikein hienoa ja juokseminen oli myös mallikasta. Pää ei painunut tällä kertaa alas kertaakaan hajujen perään. Muutenkin Väiski käyttäytyi oikein hienosti koira- ja ihmisvilinässä. Ei vetänyt tai kiinnittänyt huomiota haukkuviin ja iholle tunkeviin toisiin koiriin, kun kuljeskeltiin alueella. On se kyllä ihana pakkaus! Ohessa arvostelu;

Riittävän rungonpituuden omaava hyvän kokoinen uros. Yhdensuuntaiset pään linjat, mutta kuono-osa saisi olla selvempi. Etuviistoiset lavat (mitä tämä tarkoittaakaan?). Lyhyt rintakehä. Hyvä raajaluusto ja käpälät. Hieman jyrkkä lantio. Reisi voisi olla leveämpi (täh?). Hieman turhan korkea kinner. Etuliikkeiden tulee vakiintua. Hyvä käytös. Tuomarina Tanya Ahlman Stocmari.

Kehän jälkeen suunnattiin Väiskin kanssa lenkille metsään. Löydettiin oikea riistapolku, joka kiemurteli pitkin metsää. Oikein mukava lenkki ja päätös kehälle. Ipana on muuten edistynyt huimasti vapaana olossa (kun Pave ei ole mukana). Vastaan tuli koiria ja ihmisiä ja mitä teki Vemmelsääri, tuli kontaktiin vierelle joka kerta. Otin ensin kiinni, mutta sitten ohitettiin viimeinen koira pelkästään kontaktissa ilman hihnaa. Oikein mahtava päätös aamulle ja sitten kotia!

Ai niin, melkein unohdin. Väiski siirtyi siis lauantaina raakaruokaan ja sen vaikutuksia yms. seuraillaan nyt tarkkaan. Hyvin maistui lihaisat luut (broileri) eilen illalla ja oikein nätisti rouskutteli jokaisen siiven. Masu ei mennyt luista löysälle eli alku siltä osin oikein hyvä. Tämän aamun lihakasvimixi ei tosin ollut ihan yhtä herkkua, mutta eiköhän se illalla mene kun taitaapi Väiskillä olla jo vähän nälkä. Painokin tuli mitattua sen vuoksi, että osaan laskeskella oikeat suhteet ja määrät ruokinnan osalta. Noin yksivuotispaino siis 30,9 kg. Hirmuisesti ei ole tullut sitten viime punnituksen.