Aurinkoista huomenta,

Viime yö olikin hieman hassu. Eilisen täydellisen uupumisen jälkeen (ensimmäinen agility kerta) Väinö ei oikein jaksanut enää nukkua viime yönä. Nukkui siis eilen illalla abouttiarallaa 18.30-21.00 kuin tukki, joten kai se nyt on ihan selvää ettei se enää illalla jaksanut nukuttaa, vaan olisi pitänyt saada riehua. Hassu pieni koiruuden alku!!

No tänä aamuna tottisteltiin ennen aamupalaa. Otettiin sivulle perusasentoon tulemista sekä katsekontaktia. Sivulle tulo onnistuu jo hienosti, tosin tänä aamuna pikkuisella tuntui olevan niin kova nälkä, ettei olisi malttanut hyppimättä tulla sivulle. Odottelin että rauhoittui istumaan nätisti, palkka. Katsekontaktia harjoiteltiin nyrkin sisään piilotetun namin avulla, kontakti löytyy hienosti. Nyt jatkettiin harjoittelua lisäämällä vihjesana, KATSO!

Väinö haki tänä aamuna ensimmäistä kertaa hanakasti kontaktia tai tuli vierelle istumaan esim. kun lähestyi takaapäin. Ihana nähdä miten nopeasti pieni oppii Hymy. Tästä jatketaan, kunhan pikkuinen ihan vähän rauhoittuu jatketaan naksuttimen kanssa. Naksuteltu ollaan jo ruoan yhteydessä ja Väinö onkin hienosti oppinut, että kun kuuluu NAKS ruokaa tulee.