Aiheena hallissa Väiskillä

Paikkamakuu; Aikaisemmin Väiskillä on ollut se ongelma näissä paikkamakuissa, että se alkaa nuuhkimaan maata tai seurailemaan muiden tekemisiä. Otin nyt mukaan wubban (!!!) ja roikotin sitä taskusta sen verran, että Väiski huomasi sen. Johan oli poitsu täräkkänä paikallaan. Kävin välillä palkkaamassa namulla tassujen väliin (wubba roikkui edelleen taskusta). Naapurikentällä toko1 reenaajat riekuttivat koiriaan ts. leikittivät niitä reenien lomassa, tämäkään ei häirinnyt Väiskin keskittymistä. Loppuun vierelle paluu ja wubba oli Väiskin. Siitäkös riemu syntyi! Tämä liike siis ok, häiriötä oli enemmän kun riittävästi (pari koiraa nousi ja läks sekä naapurikentän toko1 reenailijat).

Seuraaminen + käännökset; Otin seuraamista lennosta eli ei perusasentoa ensin. Heti kun vilkaisi naks + namu. Häiriötä oli niin paljon, kun koko tokoryhmä liikkui yhtä aikaa, että ensin ajattelin ettei siitä tule mitään. Muutaman kontaktin jälkeen Väiski kuitenkin hoksasi mistä oli kyse ja seuraaminen olikin oikein nättiä joskin hieman hidasta. Otin muutaman kerran niin, että ensin riekutin wubballa ja sitten seuraamista vauhdista. Seuraaminen parani ja draivi oli ihan eri, mutta sitten alkoi poikittamaan, koska halusi lelun. Ohjaajan katsoi molemmat seuraamiset ja antoi hyvän palautteen ilman lelua seurauttamisesta. Paikka on oikea ja kontakti pysyy hyvin, mutta vauhtia saisi olla lisää. Lelun kanssa seurauttamisesta sanoi, että hyvä mutta lyhennettävä jotta ei ehdi poikittamaan. Eli muutaman askeleen seuraamisia lelulla. Kehui muuten Väiskin intoa ja kontaktin pitoa, vaikka ympärillä oli välillä aikamoinen hälinä! Käännökset meni sitten miten meni, oikealle paremmin kun vasemmalle. Ei vielä pysy tarpeeksi hyvin mukana vaan jää armottomasti jälkeen. Lelun kanssa pysyy kontaktissa, mutta paikka on missä sattuu.. tämän reenailua jatketaan.

Hyppy; Koska namulautanen on nyt kielletty, apuna on lelu. Muutaman kerran heitin lelun + käsky. Sitten vein lelun valmiiksi odottamaan toiselle puolelle, hyppy-käskyllä pinkaisi niin että hiekka pöllysi lelulle. Sitten kerran ilman lelua tm. lisäapua hyppäsi käskystä ja lelu lensi eteen päin. Oikein hyvä!

Kaikken tyytyväisin olin pikkuherran keskittymiseen ja toimintaan minun kanssani. Mukava huomata miten esim. kontaktin pito on parantunut häiriön alla. Oikein hyvät reenilöt olivat joskin minä aloin jo olemaan hieman väsy, olihan alla 1 ½ h agitreenit Paavon kanssa .