Nyt on kyllä pakko sanoa, että voi PIRU kun oli kylymä viikonloppu!!! Lauantai aamuna elohopea paukutteli -32 asteessa.. pojille kuteet niskaan ja lenkille mentiin silti. Tosin ei pitkälle, mutta pinkoa saivat vapaana, että pysyivät lämpinä. Olimme siis käymässä kotikotona ja samalla viettämässä näyttelypäivää Tuusniemellä sunnuntaina. Näyttelyt meni yli odotusten ja kaikilla oli hauskaa, joskin sunnuntaikin oli vielä pirun kylmä päivä.. onneksi kehät oli sisällä.

Ensin oli Paavon vuoro ja yllätys oli melkoinen; ERI, AVK2 ja PU3!!!! Eli oli AVO ryhmän 2 ja parasuros -kehässä vielä 3!!!! Uroksia oli yhteensä kisassa 19 kpl. Aika mahtava fiilis oli tuon jälkeen, ei osattu odottaa yhtään. Ohessa arvostelu;

3 ½ vuotias, hyvä runkoinen ja kaunislinjainen uros. Urosmainen, hieman voimakaskokoinen pää. Hyvä ilme ja purenta. Suuret korvat, jäntevä ylälinja. Olkavarret saisi olla viistommat. Vahva takaosa ja käpälät. Liikkeessä hyvä linja. Liikkuu riittävällä askelpituudella ja voimalla. Säilyttää linjansa. Hyvä häntä. Tuomarina Saija Juutilainen.

Sunnuntai-iltapäivällä oli sitten Väiskin vuoro. Paavo sai kyydin jo kotiin oman kehänsä jälkeen ja me jäätiin äitini kanssa jännittämään Väiskin menestystä. Väiski sai EH:n ja oli JUK1 eli oman junioriurosryhmänsä 1. Oikein mahtavasti penska meni kehässä ja juoksukin oli tällä kertaa mallikasta. Tosin kehä oli todella pieni näille liehuturkeille.. Ohessa arvostelu;

Hyvät mittasuhteet, mutta vielä kovin hontelo kokonaisvaikutelma. Hieman kapea pää, erityisesti kuono-osasta. Hyvä ilme. Hyvä kaula ja selkälinja. Sopivasti kulmautunut. Keskivahva luusto, mutta vielä matala rintakehä. Ei täydessä karvassa vielä, mutta oikea laatu. Hyvä luonne. Riittävä askelpituus, mutta vielä kovin hontelo. Tuomarina Hannele Jokisilta.

Viikonlopusta jäi todella hyvä fiilis, molemmat koirat olivat hyvätuulisia ja näyttivät viihtyvän koira- ja ihmisvilinän keskellä. Häkistä tuli selvästi turvapaikka Väinölle ja menikin sinne todella mielellään. Naurettiin äidin kanssa kippurassa penskalle, kun otettiin se ulos ennen kehää, niin silmät oikein siritti kun pikku herra oli vedellyt sikeitä. Mahtavaa, että osaa rauhoittua noin hyvin häkkiin odottelujen ajaksi. Ainoa miinus koko viikonlopussa oli tuo pakkanen, sunnuntaina pakkasta vauhditti vielä kova tuuli.. .