Tovi on taas vierähtänyt viime päivittelyistä. Tosin tuo viimeisin tapahtuma pisti sen verran harmittamaan, että eipä ole tehnyt mieli nyt hirmuisesti turista. Vaikka edellisessä kirjoituksessa kirjoitin, että Paven niskasta ei löytynyt naarmuja, niin löytyihän niitä kun vähän alempaa alkoi etsimään. Vähän hartioista niskaan päin on molemmilla puolilla torahampaiden vekit, huomasin ne vasta kun haavoihin tuli rahkat. Onneksi ei tulehtunut, en kyllä tajua miten en niitä huomannut, etsin kyllä niskasta, mutta olisi pitänyt alempaa sitten ilmeisesti katsoa.. No juu, tapahtuma ei sinänsä jättänyt mitään muita traumoja, tosin ohituksissa olen ollut tarkempi.

Paljon on tehty ja kisattukin agissa Paven kanssa viimeksi eilen. Nousu 0 oli harmillisen lähellä, minun mokaani kaatui sitten homma. A-radalla oli aikas haastava keppikulma, johon ajattelin valssata Paven eteen, että olisin ohjaamassa sen vasemmalta puolelta. Olin niin himskutin tyytyväinen kun ehdin ajoissa tekemään valssin, että jäin sitten onnittelemaan itseäni varsin koomiseen asentoon aidan eteen. Noh, Pave teki oman valinnan kun multa ei käskyä tullut ja meni keppien sijasta keinulle.. Tosi noloa minulta.. Kepit oli 3 viimeinen este ja homma olisi mennyt täysin nappiin jos en olisi jähmettynyt keppien eteen.. Ärsyttäääääääääää!!! Pave teki niin hyvän ja nopea radan, että se ei olisi ansainnut mun mokailua.. Ei auta muu, kun startata taas ja koettaa olla itse jähmettymästä. Seuraavan kerran päästää starttaamaan vasta marraskuun loppupuolella, mun koulutuskiireet ja muut tapahtumat hallilla pitää sen verran kiireisenä. Harmi, menee HSKH:n kisatkin ohi. Olisi ollut kiva startata lähellä.

Väinön kanssa ollaan treenitty tokoa. Ruutu on sen mielestä ihan super hauska liike. Tosin ollaan vasta ruutuun menoja harkattu. Menneen viikonlopun Leena Välmäen koulutuksesta sain tosin hyviä vinkkejä reenailuun, joten katsotaan miten ne toimivat Väiskin kanssa. Seuraamisessa on otettu takapakkia, joten siihen tarvitaan tehotreenit. Tarjoaa nimittäin liikkeestä maahanmenoa aina liikkeelle lähdön jälkeen. Noh, sinänsä ihan jees, kun maahan meno on nopeutunut ihan hurjasti, mutta sitä seuraamista on vähän hankala harkata kun koira häviää yhtä-äkkiä maaten! Hyppy on myös ollut suurennuslasin alla, mutta se kulkee hyvin. Hyppy on lennokas ja jää oikein hyvän matkan päähän esteestä. Lisäksi on edistytty Väiskin kanssa siinä vastaan tulevien ihmisten haukkumisessa. Vastaan on tullut ihmisiä koirien kanssa ja ilman, ihan tuolla takametsässä, mistä tämä ilmiö sai alkunsa. Väiski huomaa vastaan tulevan, ilmoittaa siitä mulle hännällä  ja kääntyy takaisin mun suuntaan, jolloin kutsun sen luo ja palkkaan. Paavokin käyttäytyy oikein hyvin nyt, kun ei tarvitse Väiskin haukkua säestää. Tosin Pave on tullut kutsusta luo silti, mutta Väiskin haukun jääminen pois on auttanut molempien luoksetuloa ko. tilanteessa. Väiski on siis edistynyt huomasti, tosin nyt on siirrettävä häätöharjoitus vielä pimeään, mikä on onneksi helppo toteuttaa esim. alkuun tuossa golf kentän kävelytiellä. Mutta juu, tänään on todella kaunis päivä, aurinko paistaa siniseltä taivaalta ja meikäläinen istuu neljän seinän sisällä töissä.. plaah!