Juhannusta vietti Nurmikartanon väki siis Itä-Suomessa kotinurkilla, nauttien auringon paisteesta, uimisesta ja mansikkamargariitoista. Pääasiassa lomailtiin tokoilusta, mutta pientä seuraamista ja ripeitä maahanmenoja harkattiin leikin ohella. Lisäksi Pave pelasi isäntäväen kanssa petanqueta, tosin sillä intensiteetillä, että harmitus iski kun ei saanut isohkoa palloa suuhunsa kun se pirulainen oli vielä painavakin. Targettipallo tosin katosi aina mystisesti jonnekin ja Paven nassustahan se aina löytyi. Hassu pöhkö! Lisäksi Paven "harrastuksiin" mökillä kuuluvat veneen "paimennus", kun eihän sitä tiedä jos vaikka joku sieltä tippuu tai jotain.. uipi ympäri venettä ja vinkuu mennessään.. Piti ottaa sisälle kun miehet lähti kalaan, ettei nyt ihan järven toiselle puolelle olisi uinut. Väiski ei näihin touhuihin syttynyt, ui mieluummin rinkulan perässä ja peuhasi pihalla. Molemmat nauttivat silminnähden mökillä olosta, uimisesta, metsässä juoksemisesta ja pihalla möyrimisestä. Nukkua eivät malttaneet kun yöllä, joten eilen illalla kun palattiin kotia oli aikas väsynyttä porukkaa takaluukussa.

Tänään Pavella kävi koirahieroja, vähän on tukkoista Paven meno nyt, mutta lopputulokseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Jumeja löytyi vähän joka puolelta, mutta jos jotakin positiivista, ne olivat tasaisesti molemmilla puolilla. Varsinaisesti lonkkien alueella ei ollut tiukkuutta, mikä on todella hyvä, mutta venytettäessä molemmat sisäreiden jänteet kiristyivät todella paljon, mikä hierojan mielestä kertoo että lonkissa on jotakin vikaa ja tiedänhän minä että todellakin on. Takareisien lihasten kiinnityskohta oli molemmilta puolita kireänä, samoin etupäästä. Selästä isojen selkälihasten ulkoreunat olivat myös jumissa. Hieroja sanoi, että hyvin tyypillisesti jumissa aksakoiraksi. Nyt panostetaan lämmittelyyn, jäähdyttelyyn ja palautteluun. Saatiin tod hyviä vinkkejä tähän. Ensi kerralla saan ohjeita kotihierontaan ja katsotaan ne probleema kohdat tarkemmin uudestaan. Todella hienosti antoi Pavettus hieroa itseään, makasi silmät ummessa lähes koko ajan. Välillä tuntui ilmeisesti vähän epämiellyttävältä, mutta eipä sen kummemmin reagoinut. Nyt makaa lahnana olohuoneen lattialla ja köpöttelee mennessään, jospa olisi jo huomenna palautunut. Loppuun kuvatukset viikonlopun riennoista.

Sitten loppuun Juhannuksen Juhlakalut Kukkeimmillaan ala Paavo ja Väiski