Syksyn kunniaksi käytiin Paavon kanssa korkkaamassa liki vuoden tauon jälkeen tokokisat. Treenit on tehty sillä silmällä, että yhtä ALO1 tulostä lähdettiin hakemaan, sitä ainoaa jonka jälkeen suuntana AVO. Koe meni kokonaisuudessaan hyvin. Lisään arvostelun tähän hetken päästä, kun unohtui lappu porukoille. Yksilöliikkeet meni mielestäni hyvin. Paavo työskenteli mielestäni hyvällä vireellä ja mielenkiinto työskentelyyn säilyi. Paikkamakuu meni 0. Paavo päätti n. minuutin makuun jälkeen nousta istumaan ja rapsuttamaan kainaloaan.. Ajattelin, että olisi pysynyt edes istuillaan episodin päätteeksi, mutta tuntui unohtaneen koko homman pointin siinä autuaasti itsenään kuopsuteltuaan. Katsoi vieressä makaavaa bokseria ja varuiksi ärähdin, että ei lähde pilaamaan toisen paikkamakuuta. Tällöin tuomari käski hakemaan koiran. Ennen Paavon rapsutuksia viereinen saksanpaimenkoira nousi ylös ja alkoi ulvomaan. Onneksi ei kuitenkaan ollut kiinnostunut rivin muista koirista.

No mutta. Harmitti tuo paikkamakuu. Ilman sen nollautumista, tulos olisi ollut oikein hyvä. Pikkusisko Jaana oli kuvaamassa kisat, alun seuraaminen puuttuu, mutta muuten saatin todistusaineisto kasaan.

Luoksepäästävyys: 9 Nousi häntäheiluen kohti tuomaria, palasi kontaktiin sivulle

Paikkamakuu: 0 Nousi istumaan, alkoi rapsuttamaan kainaloaan, katsoi viereistä, ärähdin ja koiran haku pois

Seuraaminen kytkettynä: 8 Seurasi nätisti, täyskäännöksissä jäi haaveilemaan hetkeksi.

Seuraaminen vapaana: 9 Seurasi todella hienosti ja piti paikan, 2 täyskäännös aukesi, siitä vähensi pisteen.

Liikkeestä maahan: 8 Alkoi nuuskimaan maata seuraamisessa (näkyy videolla). Vähensi pisteet nuuskimisesta.

Luoksetulo: 10 Eip mitään lisättävää.

Liikkeestä seiso: 9 Otti pari askelta käskyn jälkeen.

Estehyppy: 7 Tupla käsky. Videolta näkee kun annan ensimmäisen, häntä lakkaa heilumasta, toisella lähti ja hyppy muuten hyvä.

Kokonaisvaikutus 8 ½. Haistelu ja muutama piippaus yksilöliikkeiden välissä. Muutoin hyvä yhteistyö! Tykkäsin itse sitä, miten Pave odottaa suurimman osan ajasta liikkeiden välissä oikein hienosti. Seuraava koepaikka varmistusta vaille 27.11.

Tuomarina kokeessa Katja Rautiainen.