Eilen illalla kävi Pavella taasen koirahieroja. Tämä oli toinen ja samalla viimeine hoitokerta. Pavesta ei löytynyt jumin jumia. Ei niitä edelliselläkään kerralla juuri ollut, mutta kireyttä löytyi silloin sieltä täältä. Paavon lihaksisto on siis paremmassa kun hyvässä kunnossa syksyn agistartteja silmällä pitäen. Sain myös oikein hyvät ohjeet ja opin otteille joilla voin itse Paavoa ja miksei Väinöäkin hieroa. Alkuun kerran viikossa 1 kk ajan ja siitä lähdetään vähentämään. Seuraava lihasiston tsekkaus on ensi kesänä kesäkuussa, joten siihen asti mennään omin käsin. Hierojana Paavolla kävi Jonna Turunen ( http://www.koirahieronta.maahinen.com/ ).

Mietin tuossa sitten mielessäni, että mitä ollaan tehty toisin kun ennen Paavon liikuttamisen osalta. Uimista on harrastettu todella paljon nyt kovimpien hellejaksojen aikana, jotta löytyisiköhän syy lihaksiston vetreyteen sieltä? Ollaan treenitty ihan kuin ennenkin, mutta vastapainona tällä kertaa on ollut uintilenkit metsälenkkien sijaan. Tyytyväinen olen kuitenkin, ettei jumeja löytynyt.