Muutaman viikon tauon jälkeen suunnattiin siis Ojankoon agitreeneihin. Ilma oli taasen kuuma ja pojilla olikin varsin tukalat oltavat, kun Ojangossa ei kentän reunoilla ole liiemmin varjoja.

Tämän kerran agiliidot oli vähän takkuiset, ehkä enemmän mun osalta kun Paavon. Jotenkin tuntui, että en saanut mitään itsestäni irti ja homma tökkäsi jo heti alkuun. Mm. kepit ei tuntunut luonnistuvan ollenkaan. Paavo aloitti pujottelun toistuvasti väärästä välistä tai lopetti ennen viimeistä keppiä.. plaah, no mun ohjauksessahan se vika on! Ohjasin tai siis varmistelin liikaa. Sainkin Pilviltä palautetta, että nyt pitäisi treeniä sitä omaa ohjausta siinä kepeillä, Paavo kyllä osaa mutta minä sössin kaiken ihan todella hienosti. Minä olen epävarma, ei Paavo, voi vitsi miten ihanaa tämä harrastaminen on. Jos en olisi niin samperin käsi näissä ohjauksissa, niin homma luultavasti toimisi paremmin. No eihän sitä opi kun treenimällä, niin nyt sitten otan itseni ruotuun ja lopetan liian härkkimisen kepeillä. Täytynee kuivatreeniä ensin, että tajuaa mitä OIKEASTI pitää tehdä ja mitä ei. Kuuma oli taasen, joten Paveltakin aika nopeaan loppui puhti. Ohessa Paven rata.

Radalla oli muutamia haasteita, alun tiukat käännökset, jotka meillä meni käsille heti alkuunsa.. eip kuunnellu herra P yhtään mitään vaan ampaisi 2 aidalta suoraan eteen päin. Kepit meni myös käsille, eipä siitä enempää. Lopun 13 / 14 ja 15 aidat meni ihan hyvin. Treenit oli ihan ok, jotenkin oma fiilis oli kadoksissa, mikä tietysti osaltaan sitten peilautui Paveen. No juu, viikonloppuna mennään taas. Lauantaille luvattu + 15 ja vesisadetta, joten oivallinen keli treenata.

Väiski oli myös mukana ja ipanan kanssa harkattiin erilaisia ohjaustekniikoita varsin yksinkertaisella estesarjalla. Aloitettiin helposti.

Aidalta suoraan putkeen ja putkesta aidalle. Lelulla palkkasin, kun tuli ulos putkesta eli lelu lensi aidan yli ja Väiski sinkosi perässä. Tässä ei ongelmaa, lelu vain on joskus niin vahva palkka, että ei millään malttaisi suorittaa loppuun. Esimerkiksi kun näkee lelun mun kädessä putkelta tultaessa, kierrokset nousee sellaisiin sfääreihin, että eipä juuri ole väliä sanonko lintu vai kala sen hypätessä aidan yli. Into lelulle on kova siis! Seuraavaksi vaikeutettiin hieman, että ipanan piti oikeasti kuunnellakin välillä mitä tehdään.

Lähtö tässä harjoituksessa tehtiin selkä putkelle päin eli Väiskin piti ensin hypätä ja kiertää oikean kautta takaisin putkelle päin. Lisäksi putken sisäänmenoa muutettiin, alkuun tämä toi vähän hämmennystä ipanan mielestä, kun nyt ei mentykään samaan päähän kun aiemmin. Hoksasi kuitenkin nopeaan, että tuonne kun menee niin taas lentää lelu 3 aidan yli. Väiskille tuo putki on kyllä mahdoton motivaattori, hakee sen jo hyvin itsenäisesti katseellaan eikä mun tekemiset ja liikkumiset haittaa. Sitten muutettiin taas vähän.

Eli taas lähdettiin selkä putkelle päin, mutta putkeen meno oli taas kuten ensimmäisellä kerralla. Ei aiheuttanut hämmennystä tällä kertaa. Nyt 3 aita piti tehdä takaakierrolla, mikä ehkä vähän yllätykseksi toimi todella hyvin. Otin Väiskin käteen ja kierrätin takaa. Aika pitkälle sain ohjata eli ei ole mitenkään itsenäisesti vielä kiertämässä, mutta alku on hyvä. Näitä takaa kiertoja on harkattu kentällä joka kerta molemmin puolin, mutta vielä ovat vähän hakusessa. Loppuun otettiin puomiharjoitus.

Puomi ei tällä hetkellä tuota ongelmia, alasmenot ovat ok, tosin pysähtymisissä on toivomisen varaa. Pysähtyy kyllä, mutta toisinaan menee alas asti ja kääntyy minua päin. Tällä kertaa, vaikka putki oli houkuttimena 3 esteenä, malttoi kuunnellä käskyä. Väiskin kanssa oli ilo treenata, vaikka ei niin aktiivisesti olla tehty kun Paven kanssa, on penskalle jäänyt opitut asiat hyvin mieleen. Viikonloppuna jatketaan. Kepit pitäisi ottaa seuraavaksi työn alle. Keinuakin mietin eilen, mutta ilman avustajaa en sitä lähde tekemään. Täytyykin Antti rekrytoida viikonloppuna mukaan, hih!

Paavo pääsi HSKP:n toko1 kurssille, joka alkaa 4.8.2010. Ensimmäinen ohjattu toko siis Paven kanssa. Odotan innolla, koska Pavelle tekee hyvää päästä treenimään ryhmässä. Ilmoitin Paavon myös Lahden 7.8 tokokokeeseen ALO-luokkaan, joten sitäkin voi alkaa sitten jännäämään. Tavoitteena himpun paremmat pisteet kun viimeksi tai ainakin kaikista liikkeistä pistelle, kun liikkeistä seisominen ja hyppy menivät siis viimeksi nollille. Sellaista taasen tällä viikolla, katsotaan mitä ensi viikko tuo tullessaan.