Tänään oli poijjilla pitkä päivä kotosalla. No juu, käppäiltiin siis suoraan treenimään työpaikan pihalle. Vitsi, että minä tykkään tuosta aidatusta ISOSTA ja turvallisesta pihasta. Huoletta saa palkata esim. pallolla Väiskin, pelkäämättä että juoksee vahingossa kenenkään eteen. Aiheena molemmilla oli seuraaminen + käännökset, liikkeestä maahanmeno ja luoksetulo. Loppuun sisällä otin paikkamakuun molemmilla yhtäaikaa.

Paavo:

Seuraaminen + käännökset: Herralla oli taas niin hirmuisesti virtaa, että ei tiennyt miten päin olisi edes perusasentoon tullut. Seuraaminen aloitettiinkin vauhdista ja palkkasin vain muutaman askeleen kontaktista pallolla. Sai pinkoa ylimääräiset häsellys energiat pallon perässä ensin. Rauhoituttuaan seuraaminen onnistui hyvin. Välillä kun intopiukkahetki taas iskee, edistää, mutta homma loppuu silloin siihen eikä palkkaa heru. Onnistuneita seuraamispätkiä (suoria) saatiin viisi. Käännökset oikealle ja täyskäännös onnistuvat Pavelta hyvin. Ei jää jälkeen tms. Vasen on vielä hankala, ei tajua takapäätään.

Liikkeestä maahanmeno; Tämä on selkeästi yksi Paven lemppariliikkeistä. Maahanmeno on nopea eikä jää arpomaan ollenkaan. Vapautin heti maahanmenosta, käännöksen (mun) jälkeen, sivulta maasta sekä perusasennosta. Kaikki meni nappiin!! Ainakin yksi liike on jo melko valmis, JES!

Luoksetulo; Ensin lyhyellä matkalla ja sitten pidennettiin about 10 m. Alkuun epävarmuutta, että mitäs tässä liikkeessä pitikään tehdä. Palkkasin välillä vain liikkeelle lähdöstä pallolla minusta katsottuna taaksepäin, jolloin sain vauhtia Paven tuloon minua kohden. Loppuun saatiin muutama sivulletulo, perusasento oli mitä sattui, mutta pääasia oli että Pavella oli hauskaa juosta mun luo.

Väiski:

Seuraaminen + käännökset; Pallo on Väiskille POP!! Ensin vähän leikkiä pallolla ja siitä suoraan seuraamispätkä. WAU mitä seuraamista tarjosi!! Aivan mahtava vire. Kontakti oli kestävä ja paikka juuri oikea! Otettiin muutama pidempi pätkä niin, että näytin palloa kun alkoi hidastelemaan palkan toivossa ja kontakti nousi taas -> palkka. Käännöksiä harjoiteltiin ensin paikoillaan oikealle ja vasemmalle. Vasemmalle tarjoaa jo pakkia eli peruuttaa hienosti omalle paikalleen, oikelle tulee nätisti myös. Liikkeestä kääntyessä on haparointia, mutta palloa näyttämällä sain Väiskin hyvin mukaan niin täyskäännöksessä kun oikealle kääntyessäkin.

Liikkeestä maahanmeno; Maahanmeno on edelleen hidas tai siis takapää on. Vaikka kuinka ennen liikettä otan maahanmenoja esim. lelun kanssa ja liike on tuolloin nopea, ei se siirry ainakaan vielä tähän liikkeeseen. Lisää treeniä vaan!! Liikkeestä maahanmeno on muuten hyvä, menee ensimmäisellä käskyllä, paremmin jos ihan inan hidastan käskyn kohdalla. Pysyy hyvin paikallaan. Palkkasin samoin kun Pavella.

Luoksetulo; Tämä oli Väiskin mielestä tänään paras liike. Matka oli ensin lyhyt ja sitä jatkettiin n. 10 m. Palkkasin alkuun pelkästä liikkeellä lähdöstä minun taakse pallolla ja sekös sai penskaan vauhtia!! Sen jälkeen suoraan sivulle tulo ja se meni aivan nappiin!!!! Luoksetulo oli erittäin vauhdikas ja perusasento löytyi ilman mitään ongelmia, aivan kun olisi aina näin tehnyt. Hauskaa näytti Väiskillä olevan pallon kanssa!!

Paikkamakuu molemmat (sisällä); Takapalkalla mentiin, lautasilla Sheba kissan ruokaa (hei, ei kerrota pojille että mamma syöttää niille kissan ruokaa, hah ). Molemmat saivat nuuhkut purkista ennen kun laitoin lautaselle ja kummasti "heräsivät". Molemmat pysyivät hyvin asennossa, tosin Paven häntä vispasi niin, että meinasi lentoon lähteä.. Paikallaolon aikana minä hipsin pitkin salia ja jäin kukkapuskan taakse puolipiiloon. Toisen paikallaolon aikana Väiski valui lonkalle, mutta kävin hakemassa palkat eteen (about 10 m päähän) niin asento korjautui. Vapautus ja hommat paketissa tältä päivältä!!

Viikonlopun kuvituksia.