Kävimme illalla agikentällä kera molempien poikien. Väinön kanssa aloitettiin. Koska pentuestekenttä oli käytössä, jouduimma menemään omalle isojen poikien kentälle, mutta saimme harjoiteltua sielläkin ihan ok.

Otimme aluksi putken. Väinö osasi hienosti hakeutua putkeen itse, lähdin vireltä ja ohjasin putkeen. Kun Väinö oli putkessa, pallo lensi jo putken ulostulon luona. Hienosti mentiin suora putki, joten alettiin "vääntämään" putkea mutkalle. Lopputuloksena U-putki ja hienosti Väinö pinkoi putkeen. Kahdella viimeisellä kerralla jo lähettäen eli hakeutui itse putkeen.

Kontaktia harjoittelimme keinun alastulolla, koska kentältä edelleen puuttui puomi ja isojen poikien A-esteen kontakti on vielä aivan liian jyrkkä. Väinö on vähän honkkeli tässä vaiheessa, joten jalat tuntuivat olevan joko solmussa tai muuten vain sekaisin. Kontaktia otettiin namikipolla ja hienosti Väinö kupille astelikin. Tätä toistettiin n. viisi kertaa.

Lopuksi otettiin kentällä sivulletuloa ja kontaktia. Totutellaan vähitellen hälinään ympärillä, mutta hienosti Väinö jaksoikin keskittyä reenailuun vaikke kentällä oli paljon muitakin.