Nojoo, hoksasin sitten eilisen postauksen jälkeen, että tuo nyt ei aivan pidä kyllä paikkaansa. Viime aikoina on tokoiltu hallilla ahkerammin kun agiliidetty. Sunnuntaina ennen koiran perushoito ja käsittely kurssia tokoiltiin Sannan ja Lempan kanssa hallilla. Mulla oli mukana pelkästään Pave, kun arvelin että sille tekisi hyvää harkata esim. paikkamakuuta Lempan kanssa (tytsy kun on varma paikalla olija). Mitäs tekee meidän Paavo? Pitkä aamulenkki alla ja hetki autossa odottelua, nälkäinen kyllä kun ei ollut saanut aamuruokaa. Jutskailtiin hetki hallissa Sannan kanssa, ennen kun menin hakemaan Paven. Otin muutaman perusasennon ulkona ja seuraamisen kautta halliin. Seuraamisella paikalle, perusasentoon, hihna irti ja maahan. Siitä alkoi konsertti! Ihan jumalaton vinkuminen tai no suorastaan ulvominen. Ei voi edes puhua mistään pikku piippaamisesta vaan suu auki vonkui paikallaan. Häntä vispaa tuhatta ja sataa! Sanna kahto vähän aikaa, että mitä ihmettä! Sitten kun en tietenkään palkannut sitä moisesta käytöksestä, niin huuto eikun yltyi, sitten piti Paven jo lähteä puskemaan itteään pitkin hallin lattiaa ja vinkui mennessään.. ja eikun Pave autoon. Varmasti aivan mahtava paikkamakuukokemus Pavelle.

Minä en ymmärrä, mistä ihmeestä se keräsi tuon vireen?! Aivan kamala! Perjantain HSKP:n viimeisissä treeneissä ATD hallilla ei ollut mitään ongelmaa. Otettiin 10 koiran paikkamakuu rivissä ja Pave pysyi hyvin paikoillaan 2 min ajan, ilman piippaamista tai muuta vinkunaa. Oliko se sitten Lemppa hallissa, mikä pisti herran pään aivan sekaisin? Omissa treeneissä kun ollaan yksin treenitty, ei mitään ääntelyongelmaa ole ollut, eikä aiemmissa ohjatuissa ryhmissäkään. Otettiin Lempan läsnäollessa vielä liikkeestä seisominen, luoksetulo ja seuraamispätkät käskytettynä. Ne menivät oikein hyvin, ei piippaamista tms. Seisominen voisi olla vielä nopeampi, otti pari askelta käskyn jälkeen. Seuraaminen oli edelleen innokasta ja häntä vispasi koko ajan. Tästä saatiin Sannalta hyvää palautetta. Luoksetulossa tuli täysillä ja hyvään perusasentoon vierelle. Tämä hyvä.

Menin sitten eilen illalla hallille ennen muita treenaajia ja ajattelin Paven kanssa ottaa paikkamakuuta. Aloitus oli aivan loistava, herra P aloitti vinkumisen jo autossa.. Meikäläinen varmaankin tuskastui tästä jo riittävästi, niin paketti oli valmis leviämään käsiin! Olisi pitänyt tajuta lähteä takaisin kotiin. Otin Paven hallitusti halliin (seuraamisen kautta). Into oli aivan järjetön vaikka tälläkin kertaa alla oli jo lenkitys. Ei vinkunut, vielä. Otin sivulle perusasentoon ja juttelin rauhallisella äänellä Pavelle, että nyt otetaan paikkamakuu ja silitin muutaman kerran. Hihna irti ja maahan. Paikkakäsky ja noin 15 m päähän kävelin. Häntä vispaa taas tuhatta ja sataa, nousee ylös ja lähtee häntä heiluen kirmaaman minun luo. MAHTAVAA!! Palautus takaisin ja homma uusiksi. Nyt alkoi sitten vinkuminen.. pysyi kuitenkin paikoillaan, mutta en palkannut ääntelyn takia ja vein herran takaisin autoon. Voi elämä! Tämä homma leiviää nyt käsiin ihan huolella! Otin välillä Väiskin halliin ja sen kanssa touhuilusta kohta. Paven kanssa otin vielä 3 kertaa 1 paikkamakuun, josta suoraan autoon. Kaikilla kolmella kerralla pysyi paikoillaan hyvin, välimatka vaihteli 5 m - 20 m. Häntä vispaa edelleen tuhatta ja sataa, alkuun oli pientä piippausta, mutta loppui. Pysyi hyvin maassa ja vapautinkin aina maasta kun palasin vierelle. Mutta siis tämä on nyt ongelma, siis vire! Nyt minun pitäisi osata löytää se rauhoittuminen jotakin kautta tähän paikkamakuuseen.. Eeva antoikin hyvän vinkin, jota lähen kokeilemaan heti. Herra P:stä on niin kivaa lähteä tekemään hallille tai ihan minne vaan, riittää että mennään autoon niin yksi on niin intopiukkana nykyään että oksat pois. Ja minä kun luulin, että vihdoin ja viimein aletaan olla valmiita..

Tarvitsen rahoittavia ja kohta tarvitsee omistajakin.

Väiski taasen veti pojot kotiin eilisen treeneissä. Mahti nappula. Otin alkuun myös Väiskille paikkamakuun, josta palkka ja suoraan autoon. Narupallo oli takapalkkana ja herra napotti niin täpäkkänä paikoillaan! Kerran haisteli taaksepäin tai siis nenä nousi ylös ja haisteli takaviistoon, mutta muuten oli täysin liikkumatta. Matka oli n. 15 m ja aika minuutti. Tauko ja toinen paikkamakuu, matka n. 20 m ja aika 2 minuuttia. Takapalkkana narupallo. Tämä paikkamakuu oli aivan super, laittoi kuonon etutassujen väliin maahan ja oli aivan liikkumatta 2 minuttia, herralla oli selkeästi oikea mielentila mutta oli silti hereillä. Pää nousi heti kun lähdin tulemaan takaisin, vapautus pallolle ja homma paketissa. Loppuun pätkä seuraamista. Kontakti pysyi hyvin, mutta nyt paikka leviää liikaa sivulle. Ei ole tarpeeksi tiivistä. Tätä olen koettanut tiivistää palkkaamalla oikeasta kädestä namilla tai jopa välillä imuttaen kylkeä vasten, mutta. Tämä herra taas ei samalla tavalla välitä nameista ja jos koetan pallo näkysällä mennä, niin silloin katoaa kaikki muu ympäriltä. Tässä osa-alue pähkäiltäväksi Väiskin kanssa. Muuten jäi hyvä fiilis!

Sitten viesteilemään Kalajärvelle Eevan ja Gimman kanssa. Mieli lepää kun saa purkautua ystävälle treeneistä ja kun saa hyviä neuvoja kokeiltaviksi! 21.11 startataan Hyvinkään agikisoissa, joten sitä silmällä pitäen nyt lähi viikot mennään aksaten. Toki tokoillaankin ja koetetaan saada Pavelle oikea vire paikalla oloon..